lauantai 11. heinäkuuta 2015

Tavallista kuulumista

Moikka!

Eli mulle kuuluu hyvää. Menen luultavasti tallille taas ylihuomenna tai keskiviikkona viimeistään, joten joudutte nyt tyytymään ihan tavallisseen kuulumispostaukseen. Saattaa olla että menen jo tänään tallille lakaisemaan käytävää tai jotain, mutta siinä ei hirveästi kerrottavaa ole.

Laskettiin muuten äidin kanssa että kesäloma on jo yli puolenvälin. Hirveää, kohta alkaa taas koulu! Nyt pitääkin muistaa nauttia lomasta oikein erityisesti! Toisaalta ei siitä koulun alusta silleen mitään haittaa ole, kun koululta on paljon lyhyempi pyöräilymatka Mökön tallille, eli siellä pääsisi useammin pyörimään.










Niin, mitäs mulle oikeastaan kuuluu? No, ei mitään ihmeempiä. Leikin ja ulkoilen Doriksen kanssa, luen sarjakuvia, syön nukun, käyn tallilla. Doris on kasvanut tosi paljon ja painoakin sillä on jo 13 kiloa.Täällä ei ole säässä mitään erityistä kehumista, kahdenkymmenen asteen tuntumassa pysyy ja vuoroin sataa vuoroin paistaa tai ukkostaa.

 Äsken kävi oiken noita meidän kanoja sääliksi kun yhtäkkia rupes satamaan tosi kovaa ja viiden minuutin päästä koko piha oli täynnä lammikoita, ja ne joutuu olemaan siellä sateessa. Onhan kanoilla toki sateensuoja, mutta ei siellä varmaan silti kivaa ole.


-Ansku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jos kommentoit!