sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesäkuulumiset

Moikka!
Eli kesä on tähän asti sujunut hyvin. Olen ollut aika paljon reissussa, mutta tallilla on silti tullut käytyä tosi paljon. Mököilypäivät ovat kuitenkin harmillisesti jääneet osittain väliin. Mutta muutaman kerran olen nyt kesälomalla päässyt Mököä moikkaamaan.

Tallikerrat sujuvat yleensä aikalailla saman kaavan mukaan. Mennään Siljan kanssa tallille, haetaan harjapakki ja mennään Mökön tarhalle. Toinen harjaa ensin toisen kyljen, ja toinen silittelee varsaa. Sitten vaihdetaan ja toinen harjaa toisen kyljen. Ja paarmat kiusaa niin Mököä kuin hoitajiakin. Sitten sanotaan heipat, viedään harjapakki pois ja lähdetään kotiin.





Tämä postaus oli aika lyhyt, mutta postaus kumminkin. Ja tarkoitus oli sanoa että elossa ollaan.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

(Melkein) kuin ilmetty isänsä...

                  * Tämän postauksen piti ilmestyä jo 2 viikkoa sitten, mutta julkaisu on jäänyt*

... Mökön varsa nimittäin!  Toissapostauksessa lupailin jotain kivaa tapahtuvan. Eli kuten ehkä joku teistä on huomannutkin, on Mökön liikutus, tai lähinnä liikuttamattomuus ollut viimeaikoina ihan naurettavan kevyttä. Ja tässä on teille syy. Mä olen halunnut kirjoittaa tänne hehkutuspostauksen jo silloin, kun Mökö ja Pokeri viime kesänä päästettiin samalle laitumelle. Kuitenkin mä olen malttanut odottaa.

Eli Mökö on siis varsonut 21.5. maailman suloisimman pikkuorin, jota ollaan käyty jo Siljan kanssa kurkistelemassa pari kertaa. Ensimmäisen kerran nähtiin varsa sitten 23.5. Onko kukaan muuten nähnyt mitään yhtä ylisöpöä kuin neljäkymmentä tai viisikymmentäsenttisen pikkuvarsan pukittelu? Minä nimittäin en ole.