keskiviikko 27. toukokuuta 2015

luokkaretkellä

Moikka!

Kuten otsikkokin jo paljastaa, olimme tänään koulussa luokkaretkellä. Aamulla kun heräsin, harjasin hiukseni ja laitoin päälle mukavat, mutta siistit vaatteet, eli mustan t-paidan, mustan joustavan neuleen ja farkut.

Mulla kesti aika kauan löytää sopiva käsilaukku, mutta kun olin bongannut komerosta keltaisen nahkalaukun, päätin ottaa sen, sillä asukokonaisuus oli muuten niin tumma. Jalkaani laitoin vain mukavasti lenkkarit.

Kun pääsin koululle, kello oli viittä vaille kahdeksan. Odottelimme koulun pihalla ja juteltiin kavereitten kanssa. Kahdeksan aikoihin bussi ajoi pihaan ja lähdimme "nätisti jonossa", eli yhtenä rykelmänä bussille.

Kun olin päässyt bussiin, istuin penkille, kiinnitin turvavyön ja avasin laukkuni. Minun laukustani löytyi vesipullo, kamera, rahaa ja takki sateen varalle. Onneksi koko päivän paistoi ihanasti aurinko, ettei sitä tarvittu.

Luokkaretkemme siis suuntautui Porvooseen, kotieläinpihalle ja brunbergin tehtaanmyymälään. Aloitimme reissun kotieläinpihalta. Melkein heti, kun bussi pysähtyi, minä menin katsomaan hevosia. Kotieläinpihalla oli ihana Tinker, ja Amerikanravuri .

Katselin ja taputtelin niitä heppakavereideni kanssa pitkän aikaa, ja mielestäni varsinkin tinker, oli aivan ihana, ja arvioisin sen olleen ponikokoinen.


Sitten huomasin, että vähän matkan päässä päässä laidunsi kaksi shettistä! Kävelin Shettisaitaukselle, ja ponit hölkyttelivät aidalle katsomaan, mitä minä oikein niistä halusin. Syöttelin niille vihreää ruohoa aitauksen ulkopuolelta, ja rapsuttelin niitä.

Toinen poneista oli lehmänkirjava ruuna, ja toinen musta tamma. Ne hamusivat ruohoa aitauksessaan, ja minä katselin. Jotenkin shettikset vaan vie voiton kaikista maailman poneista!


Vasta sitten tajusin, että täällähän on varmaan muitakin eläimiä. Ensin kävelin viereisen vuohiaitauksen luo, ja rapsuttelin vuohia ja katselin pikkuisia kilejä hyvän tovin.

Sitten kävelin katsomaan pieniä possuja. Nekin oli ihan tosi söpöjä, toinen oli ihan pinkki, toisessa oli myös mustaa. Ne kuopsuttelivat sorkillaan ja tonkivat kärsillään mutaa. Ne varmaan löysivät sieltä jotain syötävää.

Lisäksi kotieläinpihalta löytyi lampaita ja aaseja. Yhden aasin nimi oli Amadeus, eikä sitä saanut silittää, sillä se saattoi purra. Tavallisten harmaiden aasien lisäksi tilalla oli myös yksi tummanruskea, pitkäturkkinen söpöliini.



Ulkona oli tosi lämmin, ja menimme kaverini kanssa kahvioon ostamaan jäätelöt. Minä itse söin mansikka- eskimon, ja kaverini otti vadelmamehujään.

Sen jälkeen pääsimme jatkaa matkaa Lehmien ja sonnien luo. Katselimme niitä aidan takaa, ja yhtäkkiä yksi niistä tuli ihan aidan viereen, ja antoi meidän rapsuttaa itseään.

Lisäksi kotieläinpihalta löytyi poroja. Niitä oli aitauksessa kokonainen tokka. Porojen sarvet on siitä jänniä, että niissä ikäänkuin kasvaa karvaa päällä.




Kun eläinpihakierros oli tehty, menimme keskustaan syömään. Söimme lihapullia, salaattia ja perunamuusia. Ruoka oli todella hyvää!

Sitten menimme brunbergin karkkikauppaan. Siellä oli hurjasti erilaisia suklaita, lakritseja,tryffeleitä ja marmelaadia. Karkkikaupasta ostin suklaasuukkoja, ja muutaman muunkin jutun, joita en saanut kuvattua.

Porvoon keskusta on aivan ihana!




Suklaasuukkoja


                         Mitä piditte? Kommentoikaa reippaasti!

- Ansku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jos kommentoit!